VARE RY




Osoite: Geotalo, Akatemiankatu 1, 20014 Turun yliopisto
Sähköposti: varehallitus[a]utu.fi
Instagram: @vare.ry

Vare ry on vuonna 1962 perustettu arkeologian opiskelijoiden ainejärjestö. Vanhoissa varsinaissuomalaisissa murteissa sana vare tarkoittaa hautaröykkiötä tai hiidenkiuasta, nimi on siis hyvin sopiva ainejärjestöllemme!

Arkeologian oppiaineen ja Vareen tukikohta on Geotalo, joka sijaitsee vähän etäällä yliopistonmäestä: Hämeenkadun varrella, aivan tuomiokirkon kupeessa. Geotalossa käytössämme on muun muassa oppiaineen kahvihuone, ja juhlatilana käytämme usein ensimmäisen kerroksen luentosalia tai neljännen kerroksen parvea. Geotaloa käyttävät arkeologien lisäksi geologit ja heidän ainejärjestönsä Pulterit.

Tapahtumat ja toiminta

Vare pyrkii järjestämään jäsenistölleen monipuolista toimintaa, josta jokainen voi löytää itselleen mieluisan tavan osallistua ja tutustua kanssaopiskelijoihin. Toiminta on myös fuksiviikkojen jälkeen avointa kaikille kiinnostuneille, vaikkei pää- tai sivuaineen valinta olisikaan vielä lukkoon lyötynä.

Syksyisin ja keväisin on järjestetty perinteikkäitä muinaisjäännösretkiä, joiden kohde vaihtelee vuosittain. Syysretki on yleensä järjestetty Turun lähiympäristössä, kun taas kevätretkellä on usein suunnattu hiukan kauemmas ja reissussa on saatettu viipyä parikin päivää.

Vareen syyskauden perinteikkäitä ja suosittuja juhlia ovat Halloween, pikkujoulut ja puurohetki henkilökunnan kanssa. Kevätlukukaudella vietetään talvijuhlia ja tietenkin vappua. Edellä mainittujen vuotuisten juhlien lisäksi Vare järjestää jäseniensä ideoiden pohjalta vaihtelevia tapahtumia. Esimerkiksi menneen lukuvuoden aikana juhlistettiin erään oppiaineen henkilökunnan jäsenen pyöreitä vuosia ja uutta vuosikymmentä, sekä ystävänpäivää yhdessä uusien fuksien kansssa.

Juhlien sivussa ehdimme yleensä järjestää myös baarikierroksia vaihtelevin kohtein ja teemoin. Lisäksi Vare kokoontuu silloin tällöin katselemaan yhdessä elokuvia, pelaamaan pelejä tai saunomaan. Pienen ainejärjestön suurimpia etuja on se, että tapahtumia on helppo suunnitella ja toteuttaa jäsenistön toiveiden mukaan. Ideoita saa siis aina laittaa tapahtumavastaavallemme tai yleisesti Vareen hallitukselle. Pyrimme vastaamaan jäsenistömme toivomuksiin ja tarpeisiin.

Normaalisti Vare on järjestänyt kahvihetken joka keskiviikkoisin Geotalon ensimmäisen kerroksen kahvihuoneessa sekä viikoittain perinteisen perjantaipäivystyksen vaihtelevissa paikoissa.

Tapahtumista tiedotetaan muun muassa järejstön Facebook-sivulla, sähköpostilistalla, kotisivuilla (https://tyyala.utu.fi/vare) sekä järjestön Instagram-sivulla (@vare.ry).

Tapahtumien lisäksi Vereen toimintaan kuuluu oman lehtemme Varelian toimittaminen. Vareliaa on julkaistu jo vuodesta 1974 lähtien, ja se ilmestyy kahdesti vuodessa. Lehteä voi ostaa ilmestymisen jälkeen aina kahvituksista ja perjantaipäivystyksistä. Varelian kirjoittajat vaihtelevat laidasta laitaan alkuvaiheen opiskelijoista jo valmistuneisiin arkeologeihin. Lehtemme onkin matalan kynnyksen julkaisu, jossa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan kirjoittamista ja toimittamista. Aihe, tyyli ja sana on vapaa.

Miksi liittyä Vareeseen?

Vareen jäsenenä sinulla on oikeus osallistua kaikkiin Vareen tapahtumiin, minkä kautta verkostoidut muihin arkeologian opiskelijoihin sekä jo valmistuneisiin arkeologeihin. Vareen kautta pääset helposti käsiksi tiedotuskanaviin, joilla jaetaan ensiarvoisen tärkeää tietoa alan tapahtumista sekä työpaikoista. Jäsenenä olet oikeutettu myös liittymään Vareen hallitukseen tai vaikuttamaan sen toimintaan, minkä lisäksi tuet Vareen ponnisteluja arkeologian opiskelijoiden edunvalvojana sekä opiskelijoiden vapaa-ajan- ja harrastustoiminnan järjestäjänä.

Vareen jäsenyyden maksat vain kerran, ja se jatkuu myös valmistumisesi jälkeen. Kaikki jäsenet saavat jäsenkortin, jolla pääsee ilmaiseksi esimerkiksi Aboa Vetus & Ars Nova -museoon sekä alennuksella moniin muihin museoihin. Myös Vareen jäsenet ovat ISHA-Turun (International Students of History Association Turun jaosto) jäseniä.

Jäseneksi liittyminen

Vareen jäseneksi voi liittyä maksamalla kymmenen euron jäsenmaksun. Jäsenyys on kertamaksulla elinikäinen, joten opiskelujen venyessä tapahtumiin voi halutessaan ilmaantua niin monen vuoden päästä kuin vain ikinä haluaa. Jäseneksi voi liittyä esimerkiksi keskiviikkokahvitusten yhteydessä, tai laittamalla Vareen hallitukselle viestiä (varehallitus@utu.fi). Meihin saa ottaa yhteyttä kaikissa tilanteissa, jos jokin asia askarruttaa.

Haalarit

Vareen haalarit ovat mustat (joten niitä voi käyttää tyylikkäästi vaikkapa samaan aikaan mustien viittojen kanssa). Arkeologian pääaineopiskelijoiden selvitessä myöhemmin syksyllä, pyrimme ottamaan uusiin arkeologifukseihin yhteyttä ja hoitamaan haalaritilaukset ennen vappua. Tilauksia varten järjestetään mahdollisuus sovittaa eri kokoisia haalareita.

Vareen sähköpostilistalle liittyminen:

Turun yliopiston arkeologian opiskelijoiden ainejärjestö Vare ry:n tiedotuslista. Tämän listan kautta saa tietoa yhdistyksen kaikista tapahtumista sekä ajoittain yliopiston ja muiden ainejärjestöjen tapahtumista.
https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/vare